Kevät on ehtinyt jo kääntyä kesän puolelle. Kiireinen aika on verottanut voimat niin, että tämä opiskelu on jäänyt. Sinnitelen kuitenkin mukana ja jatkan omaan tahtiini.
Minulle tarjoitui tilaisuus käydä seuraamassa esitystä selkokielestä. Paikalla oli myös tietokirjailijoita, jotka ovat laatineet selkokielisiä oppaita. Omiin kurssilaisiini kuuluu selkokieltä tarvitsevia. Olen jo aiemmin miettinyt ketä ja millaisia oppilaita sosiaalinen media palvelee. Sosiaalisen median käyttö ei ole selkeälinjaista, vaan koostuu erikokoisista verkkokudelmista. Olen jonkin verran ryhmieni kanssa käyttänyt keskustelupalstoja sekä kurssiblogia ja teitenkin sähköpostia. Selkokieli-iltana mietin, miten sosiaalista mediaa voisi kehittää selkokielelle. Netin syövereihin eksyy helposti.
Haluaisin kuitenkin näiden oppilaideni pääsevän myös osallistumaan verkkottuneesti. Selkokielen tavoittelu muuten tekisi hyvää joskus tavallisten oppikirjojen ja materiaalien laatijoille. Oppaiden kieli on usein todella monimutkaista. Täytyy myöntää, että itsekin syyllistyn usein monimutkaisiin lauserakenteisiin, vaikka asian voisi sanoa paljon selvemmin ja lyhyemmin.
Harjoitustyö
15 vuotta sitten