Näytetään tekstit, joissa on tunniste verkkoalbumit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste verkkoalbumit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Julkaiseminen ja esitykset

Olen tänään vapaapäivänäni uurastanut oppimistehtävien parissa. Sites-sivuston luonti onnistui ensin hyvin. Pääsivu ja alisivut pystyi sijoittamaan selkeästi. Kuvan liittäminen otiskon viereen tuotti vähän päänvaivaa, kunnes tajusin, että kyseessä on logo.

Sivuja väsätessäni samalla yritin tarkastella itseäni taas kerran tehtävän tekijänä. Koulussa opittu ahkeran ja tunnollisen oppilaan rooli seuraa edelleen. Jospa teen jonkin asian hassusti jne. Mutta yrityksen ja erehdyksen kauttahan me opimme parhaiten.

Picasan verkkoalbumien linkittäminen blogiin tuotti myös vähän vaikeuksia. Tuli myös mieleeni tietoturva-asetukset. Nythän blogini on julkinen, koska haluan, että kaikki kurssilaiset sitä voivat lukea. Olen asetuksissa kuitenkin asettanut blogini ei listatuksi eikä myöskään löydy haulla. Jos jakaisimme vain keskenämme, se tietäisi sitten kirjautumista joka kesta blogia luettaessa. Ei kai näitä kukaan muu ulkopuolinen lukea haluakaan. Ja jokainenhan voi sitten kurssin päätyttyä tehdä blogilleen ja sivustoille, mitä haluaa.

Esityksen tekemisessä mietin, mikä kiinnostaisi teitä muita. Enpä keksinyt mitään hohdokasta, joten tulos on . Huomasin kuitenkin tehtäviä tehdessäni, että docsien käyttö sujuu aika helposti keneltä vaan pienen opettelun jälkeen. Luulen, että docseista tulee vakiotyökalu kursseillani, joissa voimme toimintoja hyödyntää.

Lukiessani muiden blogeja (onneksi vasta tehtyäni tehtävät) huomasin joidenkin törmänneen samoihin huomioihin kuin minäkin. Se on aina lohdullista.
Tältä päivältä riittää ahertelu. Hyvää työviikkoa meille kaikille.