maanantai 5. huhtikuuta 2010

Ensimmäiset askeleet

Vihdoinkin sain aikaa tämän blogin perustamiseen. Pääsiäinen sattui sopivasti tähän kurssin aloituksen ajankohtaan. Sen piti tuoda aikaa opiskeluun, mutta toisin kävi. Nyt kuitenkin olen jo alussa.
Olen aloittanut tutustumisen googlen työvälineisiin, mutta alussa vasta ollaan.

Olen kurssilaisteni kanssa aina sopivassa tilanteessa käyttänyt jotakin verkossa toteutettavaa kommunikointi tapaa. Usein se on ollut "vain" sähköposti, mutta myös blogit ja keskusteluryhmät. Kurssilaisille olen lähettänyt myös ylimääräisiä harjoitustehtäviä innokkaimmille docsien kautta. Kuvakursseilla olemme tutstuneet Picasaan ja sen kautta myös verkkoalbumeihin.

Sosiaalinen media sisältää niin paljon erilaisia välineitä ja monet niistä palvelevat periaatteessa samaa asiaa. Kuinka mahtaa käydä tulevaisuudessa? Mitkä palveluista säilyttävät asemansa ja mitkä tippuvat pois.
Lyhyestä virsi kaunis ja tämä blogikirjoitteluni myös tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti